Kesällä 2004 kävin mummini kanssa viikon Romaniassa, asuimme Neptunin lomakylässä Mustanmeren rannalla. Tässä otteita matkapäiväkirjasta:
5.7.
Hotelli Cocoriin saavuimme eilen. Huone on pieni, mutta siisti, hotelli yleisilmeeltään tyylikäs ja henkilökunta ystävällistä. Tänä kesänä länsimainen turismi tosin vasta tullut tänne kunnolla, joten palvelukulttuurissa tietysti paljon kehittämistä. Paikallisia lomailijoita tällä seudulla puolestaan on ollut jo kauan, mm. kommunistiajan johtajat rakennuttivat tänne huviloitaan.
Tervetulotilaisuus pidettiin hotellin ravintolan terassilla klo 10.30. Olemme ilmoittautuneet kahdelle retkelle, jotka järjestetään huomenna ja ylihuomenna.
Kaupunki, tai tämä Neptunin alue, on oikeastaan lomakylä ja kauppoja on melkoisen vähän. Pitänee loppuviikosta käydä omin päin jossakin isommassa kaupungissa.
Postikortteja täällä on myynnissä vähän. Aikaisemmat turistit eivät ole saaneet ollenkaan. Kirjoitimme ne hotellin uima-altaalla.
Meille kuuluu puolihoito matkan hintaan, mutta toisin kuin yleensä puolihoidossa, täällä ei ole seisovaa pöytää illallisella, vaan tarjoilijat tuovat pöytään. Else ei voi terveyssyistä syödä paljoa lihaa, minkä takia joitakin ongelmia voi esiintyä. Romania ei ole mikään kasvissyöjien paratiisi. Ruoka on hyvin lihapainotteista. Täällä on tarpeeksi nähty nälkää Ceausescun aikana.
6.7.
Retkellä ajelimme pitkin Mustanmeren rannikkoa. Tämän lomakylän nimi on Neptun ja muutkin ovat roomalaisten jumalten mukaan nimettyjä, kuten Venus, Saturn, Jupiter, Olimp jne.
Vierailimme Tekirghiolissa, Neitsyt Marian nunnaluostarissa, jonka johtajana toisin toimii munkki! Siinäpä onkin virka! Luostarissa oli viihtyisä puutarha ja paljon kissoja. Eräällä vanhalla nunnalla on tapana viedä ruoantähteet kaupungin kulkukoirille aina tiettyyn aikaan päivästä. Koirat olivat jo oppineet tulemaan juuri silloin luostarin edustalle.
Nautimme välipalaa sitten eräässä ravintolassa. Jotain paikallisia räiskäleitä, joissa sisällä hilloa ja päällä tomusokeria. Eivät olleet häävejä lättyjä.
Kävimme Mamaian kannaksella ja sieltä ostoksille alueen pääkaupunki Constantaan. Sain hankittua jotain tuliaisia. Hintataso täällä on melko edullinen.
7.7.
Bukarestin-retki. Lähtö tapahtui jo klo 7.10. Aamiaispaketti (kaksi leipää ja omena) tuotiin suoraan huoneeseen, sillä hotellin ravintolaan emme olisi aamiaiselle ehtineet. Retkibussi haki ihmisiä myös Mamaiasta, minkä jälkeen nokka käännettiin kohti sisämaata ja maan suurinta kaupunkia. Ensinnä mentiin syömään lounasta, sillä matka Bukarestiin kesti lähes neljä tuntia.
Tutustuimme erikoislaatuiseen kylämuseoalueeseen, jonne oli tuotu perinteisiä maalaistaloja Romanian eri maakunnista. Erinäisiä tuliaisostoksia saatiin tehdyksi kylämuseon edustan kojuissa, kunnes matka jatkui Bukarestin keskustaan, jossa sijaitsee Pentagonin jälkeen maailman 2. suurin rakennus, parlamenttitalo eli Ceausescun palatsi.
Näimme vain muutaman huoneen parista tuhannesta, mutta jo ne riittivät mykistämään seurueemme. Toinen toistaan suurempia halleja koristeltuina jättiläismäisin kattokruunuin ja aina symmetrisin lattiamosaiikein. Kaikkea tällaista Ceausescu-vainaja siis rakensi kansan nähdessä nälkää samaan aikaan!
Ceausescu itse ei ehtinyt nauttia valtaisasta palatsistaan; hän ehti kalustaa vain työhuoneensa, kun vallankumouksen aalto pyyhkäisi hänet ja Elenan kirjoihin osaksi surullista ja suuruudenhullua aikaa Romanian menneisyydessä.
Näkymä palatsin parvekkeelta oli huima – edessä aukesi bulevardi, joka on vieläpä metrin leveämpi kuin Pariisin Champs-Elysee. Tältä parvekkeelta Ceausescu ei ehtinyt puhumaan. Hän piti viimeisen puheensa puolueen päämajan parvekkeelta. Sieltä hänet ajettiin ulos ja hän joutui pakenemaan helikopterilla kansansa raivoa.
Vaikka tyrannit ovatkin jo poissa, turvatarkastukset palatsiin tultaessa olivat yhtä mittavat kuin olisimme menneet itsejään Ceausescuja tapaamaan. Kassit läpivalaistiin ja metallinpaljastimen läpi piti kulkea.
Parlamentissa oli oma opas, jonka puheen Aurinkomatkojen oppaamme tulkkasi. Hän oli nuori nainen, jolla oli viehättävä tyyli kävellä taidokkaasti takaperin johdatellessaan meitä käytäviä ja saleja pitkin; näin hän varmisti, ettei kukaan seurueesta eksynyt, kuten jollekin saksalaisturistille oli kuulemma edellisviikolla käynyt.
Parlamenttitalon jälkeen käytiin ortodoksisessa kirkossa, ja sitten oli vähän omaa aikaa eräässä suuressa tavaratalossa. Paluumatkalla illallistimme ja puolen yön tienoilla saavuimme vihdoin hotellille.
9.7.
Aamulla näytti sää pilvistyvän, mutta päiväksi alkoi aurinko paistaa. Tänään on ensimmäistä kertaa tuntunut suorastaan häiritsevän kuumalta. Alkuviikolla luvattiin sadetta, mutta nyt ei ainakaan näytä sille. Klo 8.48 junalla lähdettiin Constantaan. Paikallisjuna oli yllättävän moderni, aivan kuin jonkin suurkaupungin metro. Matka yhteen suuntaan maksoi 23000 leitä eli n. 3 markkaa (50 snt).
Perillä otimme taksin ja ajoimme kaupungin katedraalille. Siellä oli jonkinlainen palvelus kai menossa, kun ortodoksipappi messusi lapuista ihmisten nimiä. Sytytin vainajien muistamista varten pystytettyyn telineeseen tuohuksia.
Käytiin myös Arkeologisessa museossa, missä oli esillä runsaasti esineistöä siltä ajalta, jollin roomalaiset pitivät valtaa täällä. Käveltiin keskustaan. Else kiersi turhauttavan monessa vaatekaupassa ostamatta mitään, kun mikään ei kelpaa. Minä sen sijaan löysin hopeisen ikoni, jonka ajattelin toimittaa Rovaniemen-asunnolle.
Velipojille ostin muutamia cd-levyjä romanialaista musiikkia; en ymmärrä niiden päälle paljoakaan, mutta valikoin sen mukaan, kuinka nättejä laulajattaria on kannessa.
Palasimme taksilla Neptuniin hotellillemme.
10.7.
Ajettiin yhdeksän aikaan Mangalian kaupunkiin, joka on lähin ”oikea” kaupunki näihin lomakyliin nähden. Taksilla mentiin ja sama herra haki meidät klo 14 takaisin. Koko lysti 300000 leitä (7 €). Elsen vaatteidenosto oli taas tuskien takana, mutta lopulta löytyi muutama sopiva. Tuliaisostokset on myös suoritettu.
Minulla ei ole jäänyt paljon rahaa, mutta enpä täällä ole suuria summia vaihtanutkaan. Kun ei osta mistä sattuu, niin rahaa säästyy.
Ei alkanut sataa. Lämmintä on ja tuntuu piisaavan jatkossakin. Suomessa on ollut nyt n. 15 astetta ja sateista. Käytiin iltapäivällä pelaamassa minigolfia läheisellä radalla: Else sai 80 lyöntiä ja minä 78 lyöntiä eli voitin.
Hintataso täällä on edullinen. Huomasimme sen tallelokeroa tyhjentäessämme; Elselläkin mennyt lukuisiin ostoksiin ja elämiseen täällä vain vähän rahaa, eikä täällä nyt kovin vaatimattomasti ole eletty. Puhelut Suomeen ja minibaarilasku tekivät tosin 1.212.500 leitä, eli kaikki Elsen viimeistä tuliaisostosta varten varatut rahat menivät. Täytyy vaihtaa siis vähän lisää, sillä huomenna pitää vielä syödä.
11.7.
Lähtöpäivä eli sunnuntai. Kello 12 saakka saimme pitää huoneet. Sitten jätettiin laukut niille varattuun yhteiseen tilaan ja käytiin vielä syömässä läheisessä ravintolassa. Pari tuntia odoteltiin hotellin aulassa, kunnes linja-auto haki meidät klo 15.30. Constantan lentoasemalta lähtee vain tämä meidän koneemme sunnuntaisin, joten aika helposti sujuivat toiminnot kentällä.
Varhaisimmat muistoni Romaniaan liittyen ovat television seuraamiset jouluna 1989, jolloin minusta, 5-vuotiaasta, Ceausescujen pakomatkan vaiheet tuntuivat jännittävältä seikkailukertomukselta. Hotellimme lähellä sijaitsi yksi Ceausescujen 40 huvilasta. Se on yhä vartioitu ja aitojen rajaama, mutta metsittyneeltä vaikuttava paikka. Pihalla käyskenteli yksinäinen riikinkukko, jonka näin aidanraosta. Ehkä se odotti isäntää. Isäntää, joka ei koskaan palaa.
Paljon vaikeuksia täällä on edelleen hoidettavana, mutta kansa on sentään vapaa valitsemaan oman kohtalonsa. Tyrannian raskaat kahleet on katkaistu. Ne kirposivat joulupäivänä 1989, jolloin Nicolae ja Elena saivat ansaitun rangaistuksensa.
He olivat eläneet yhdessä puoli vuosisataa ja taistelleet tiensä riistovallan huipulla rinta rinnan. Yhdessä he käyttivät mielipuolisesti ehdotonta valtaansa, kunnes tuli joulukuu 1989. Ahdistettu kansa, Itä-Euroopan vapautumisen yhteydessä, kukisti veriset tyrannit. Ja niin seisoi lopulta tämä kerran niin pelätty aviopari teloitusryhmän edessä. Elena Ceausescu tuijotti tyhjyyteen eikä reagoinut miehensä kosketukseen. Hän ei saattanut käsittää, että heille voisi tapahtua jotain tällaista.
Kun nuori sotilas oli sitonut Elenan käsiä, tämä huusi: ”Lopeta, lapseni! Minä olen ollut kuin äiti teille!” Sotilas vastasi täynnä inhoa ja vihaa: ”Millainen äiti! Sinä olet tappanut meidän äitimme.” Entinen presidentti kääntyi vaimonsa puoleen ja pyysi tätä vaikenemaan. Sitten sotilaat käskivät parin kävelemään ulos. Astuttuaan ulos betonibunkkerista Nicolae ja Elena joutuivat teloitusryhmän eteen, ja välittömästi kajahtivat laukaukset, jotka vapauttivat Romanian kansan ja lähettivät Ceausescujen mustat sielut helvetin tuleen.
Kerrotaan, että ihmiset itkivät ilosta ja tanssivat kaduilla nähtyään televisiossa diktaattoriparin ammutut ruumiit. Nyttemmin on kuitenkin ilmaantunut myös niitä, jotka muistelevat Ceausescujen mahtipontisia päiviä, juhlavia puheita ja paraateja kaiholla. Onpa joku pystyttänyt ristin Nicolae Ceausescun haudalle. Ristin, joka on ihmiskunnan Vapahtajan symboli. Sen Vapahtajan, jota Ceausescu koko ikänsä vihasi ja vastusti. Sen Vapahtajan, jonka syntymän vuosipäivänä hän joutui toteamaan käytyään kuoleman rajan ylitse: ”Jumala on sittenkin olemassa.”