![]() |
|||||
ETUSIVU TOIMINTA HALLITUS TULE MUKAAN! HISTORIAA |
Kemijärven
SAY:n perustamiskokous pidettiin Ravintola Pohjanpirtissä
21.10.1970. Yhdistyksemme ensimmäisenä puheenjohtajana toimi
rehtori Asser Skog. Hänen lisäkseen yhdistyksen
perustamisasiakirjan allekirjoittivat maanviljelijä Yrjö
Kerkelä ja metsänhoitaja Erkki Snellman. Pentti Kännisen kirjoittaman historiikin mukaan
yhdistyksen perustamiseen vaikuttivat halu meren takaiseen valtioon
tutustumiseen sekä tarve saada tietoa Yhdysvaltoihin matkustamisesta. Myös
yhdistyksen jäsenyyden suomat edut kiinnostivat. Yhdistystämme
Suomi-Amerikka Yhdistysten Liiton liittovaltuustossa ovat edustaneet
mm. Pentti Känninen 1989-92 ja Airi Kellokumpu 2000-03.Kemijärven SAY on järjestänyt monenlaista toimintaa historiansa aikana. Kulttuurikeskuksessa Kemijärvellä on pidetty mm. USA:n osavaltioiden lippujen näyttely ja esitelty yhdysvaltalaisia Nobel-kirjailijoita. Kerran saimme vieraaksemme Kemijärvelle USA:n suurlähettilään puolisoineen. Erilaiset yleisötilaisuudet ja USA:n matkailusta kertovat matkailuillat ovat kuuluneet ohjelmistoon. Kemijärveläiset ovat perinteisesti osallistuneet aktiivisesti Amerikan päiville ja erilaisiin koulutustilaisuuksiin, joita on pidetty ympäri maata. Jäsenmäärä on parhaimmillaan ollut yli sata, mutta se on laskenut siitä neljännekseen. Yhdistys pitääkin nyt tärkeänä uusien jäsenten hankkimista tähän mielenkiintoiseen ja palkitsevaan toimintaan. Yhdistyksemme puheenjohtajina ovat toimineet Asser Skog 1970-75, August Kyyhkynen 1975-79, Pentti Känninen 1979-95, Aulikki Nurminen 1995-98, Pirkko Gröötilä 1999-2005 ja Kirsti Honkanen 2005-.
|