etusivu henkilötiedot tieni yhteisiin asioihin ehdokkuus muuta

KEMIJÄRVI TARVITSEE ITSENÄISESTI AJATTELEVIA VALTUUTETTUJA

Tervehdys!

Olen Suomen Keskustan ja Keskustanuorten ehdokkaana syksyn 2008 kunnallisvaaleissa Kemijärvellä.

Uskon, että äänestäjien on hyvä tietää, minkälaisia ihmisiä ehdokaslistoille kirjoitettujen nimien taakse kätkeytyy ja mitä mieltä he ovat tärkeistä asioista. Siksi kerron näillä sivuilla lyhyesti itsestäni, poliittisesta taustastani ja siitä, mitä mieltä olen ajankohtaisista asioista.

Vuodesta 2000 lähtien olen tavallisena kuntalaisena ja sitten myös Keskustanuorten aktiivina ottanut kantaa yhteisiin asioihin ja ollut mukana erilaisissa luottamustehtävissä kotiseudullani. Nyt olen valmis kantamaan vastuuta kotiseudun asioista kaupunginvaltuutettuna, mikäli kemijärveläiset niin haluavat.

Ennakkoäänestys järjestetään 15.-21.10. ja varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 26.10. Älä jätä käyttämättä äänioikeuttasi!

vaaliterveisin,
Janne Kaisanlahti

puh. 040-7084832, e-mail: janne ( a t. ) jannekaisanlahti . net



NETTIPÄIVÄKIRJANI
kirjoitan "blogiini" ajatuksia kulloinkin mieltäni askarruttavista asioista