Janne Kaisanlahti - kunnallisvaalit Kemijärvi Keskusta 2008

Tieni yhteisiin asioihin

Lapsuuskotini ei ollut sillä tavoin poliittinen, että meillä olisi kuuluttu mihinkään puolueeseen. Politiikkaa kuitenkin seurattiin tarkoin. Muistan erityisesti kuunnelleeni lapsena ukkini keskusteluja erilaisista ajankohtaisista asioista. Ensimmäinen politiikkaan liittyvä muistikuva minulla on joululta 1989, jolloin tv:stä seurattiin Romanian kansannousua ja Ceausescun pariskunnan epäonnistunutta pakomatkaa ja teloitusta. Käsitin mummin ja ukin puheista, että jotain suurta on tapahtunut. Julmat tyrannit saivat palkkansa, kansa tuli vapaaksi. Samoin seurasimme ilolla veljeskansamme Viron vapautumista kommunismin ikeen alta tai apartheidin päättymistä Etelä-Afrikassa.

Joitakin muistikuvia minulla on vuoden 1992 kunnallisvaaleista. Ehdokkaiden lehti-ilmoitukset näyttivät minusta mielenkiintoisilta, olihan ihan erilaista katsella lehdistä mainoksia, joissa lauantaimakkaran tai kodinkoneiden sijasta kaupattiin ihmisiä. Jostain syystä muistan erityisesti, kun luin Kokoomuksen mainoslehtistä mummolassa keittiön pöydällä. Lehtisen kannessa oli jonkun pikkulinnun kuva ja sisäsivulta löysin joitakin tuttuja kasvoja; olin tuolloin Särkelän koulussa aloittelemassa toista luokkaa, ja ehdokkaana oli mm. samasta koulusta opettaja Airi Kellokumpu.

No, Kokoomus ei kuitenkaan tullut puoluevalinnakseni. Vähältä piti, ettei tullut Keskustakaan. Syksyllä 1994 kampanjoitiin Suomen EU-jäsenyyden puolesta ja vastaan; asiasta järjestettiin kansanäänestys lokakuussa. Jo tuossa vaiheessa olin kokenut, että Keskusta on se puolue, joka eniten on maaseudun väestön ja Pohjois-Suomen asialla. En voinut kuitenkaan hyväksyä puolueen johdon kantaa, jonka mukaan EU:hun tulee liittyä. Olin vasta 10-vuotias, mutta seurasin mielenkiinnolla kansanäänestyskeskustelua. Olen edelleenkin sitä mieltä, että vaikka jäsenyys on tuonut mukanaan myös monia etuja, niin meidän olisi ollut parempi pysyä Norjan, Islannin ja Sveitsin kanssa samassa rintamassa. Unionista ei tullut sellaista kuin luvattiin, vaan kehitys on vienyt kohti liittovaltiota, varsinkin EU-eliitin vastoin jäsenvaltioiden kansalaisten tahtoa ajaman EU-perustuslain myötä. Kannattaisin mielelläni EU:ta, jos se olisi itsenäisten valtioiden taloudellinen ja länsimaisia, eurooppalaisia arvoja painottava kulttuurinen liitto, mutta nykyinen linja on mielestäni väärä.

Ehkä jo noilta ajoilta on peräisin se, että silloin kuin olen ollut joissakin kysymyksissä eri mieltä puolueen johtohenkilöiden kanssa, olen uskaltanut sen myös sanoa ääneen. EU:ta vastustaneet keskustalaiset pysyivät kuitenkin pääasiassa puolueessa. Suuren puolueen kautta on helpompi vaikuttaa ja Keskustan arvot ovat lähimpänä omiani. Mikään muu puolue ei olisi minulle mahdollinen. Jokainen puolue väittää huolehtivansa koko Suomesta, mutta maamme historian jokainen vuosikymmen on osoittanut, että Keskusta on kuitenkin se puolue, joka koettaa luoda työtä ja elinmahdollisuuksia myös syrjäseuduille, erityisesti paljon kärsineille alueille Pohjois- ja Itä-Suomeen. Esko Ahon presidentinvaalikampanjassa vuonna 2000 nämä kysymykset olivat paljon esillä ja aloin tuolloin, viimeisenä keväänäni peruskoulussa, pohtia todella omaa poliittista valintaani.

Demokratian perusjalka ovat poliittiset puolueet. Vaikka niitä kuinka parjataan, niiden kautta demokratian kuitenkin tulee toteutua eikä ns. yhden asian liikkeiden, niin hyviä tarkoituksia kuin niillä joskus onkin. Itse liityin Suomen Keskustaan 9.5.2000. Lokakuussa käytiin kunnallisvaalit, ja äitini oli Kemijärvellä ehdokkaana. Hän ei ollut aiemmin ollut mukana poliittisessa toiminnassa, mutta liityi hänkin presidentinvaalien innoittamana puolueeseen. Olin mukana äitini vaalityössä, hän tulikin valituksi kaupunginvaltuustoon. Tämän jälkeen olen seurannut aktiivisesti Kemijärven kunnallispolitiikkaa.

Kunnallispolitiikassa on ollut sekä hyvää että huonoa. Olen nähnyt, että ihmisten asioihin voi todella vaikuttaa päätöksenteon kautta. Ikävä puoli kunnallispolitiikassa on ollut nähdä vallan kahmimisen seuraukset ja ns. pelin politiikka. Politiikka ja valta saavat esiin ihmisten huonoimmat puolet; olen varmasti itsekin käyttänyt monesti kovempaa kieltä kuin olisi ollut sopivaa, kun olen ajanut oikeaksi kokemiani asioita. Muistan monesti äitini todenneen jonkun raskaan kokouksen jälkeen, että olisikohan aika antaa periksi ja luopua politiikasta. Mutta sitten sitä voimaa kuitenkin on löytynyt. Myös minulle on ollut hyvin tärkeätä saada kuulla ihmisten palautetta. Kun yläasteella kirjoitin kaupungin itsenäisyysjuhlaan nuorten puheenvuoron, eräs sotaveteraani kävi kiittämässä minua sanoistani ja erityisesti realistisesta suhtautumisesta Suomen maantieteelliseen asemaa. Se lämmitti mieltäni hyvin paljon.

Lukiossa toimin monissa oppilaskunnan luottamustehtävissä. Kemijärven lukion oppilaskunta ei ollut mikään pakolliset kokoukset vuodessa pitävä välttämätön muodollisuus, vaan se toimi innokkaasti järjestäen teatteriretkiä, joulujuhlia ym. ja ottaen myös kantaa lukioväen näkökulmasta yhteisiin asioihin. Erityisesti pidimme ääntä ns. lukiotaistelussa. Kemijärven lukioväki joutui vuosikausia vastustamaan kaupunginisien jääräpäistä arvovaltataistelua lukion siirtämisestä sille sopimattomiin tiloihin. Tuntui ja tuntuu vieläkin pahalta, millainen asenteellisuus päätöksenteon taustalla kokemukseni mukaan oli. Mutta vaikka lukio tulikin lopulta siirretyksi, ei työ mennyt hukkaan. Meille se opetti paljon monestakin asiasta.

Lukion oppilaskunnan hallituksen vaalit 13.9.2001 olivat ensimmäiset vaalit, joihin henkilökohtaisesti osallistuin. Oli melkoinen yllätys, kun sain eniten ääniä, 61 ääntä, eli lähes kolmanneksen kaikista äänistä. Olin ääniharava myös seuraavana vuonna. Tästä huolimatta, vaikken käsittääkseni mikään vaatimaton ihminen ole, kannatin oppilaskunnan puheenjohtajaksi toista henkilöä kuin itseäni. Huomasin, että valtaa on syytä hajauttaa. Erilaiset ihmiset tuovat erilaista antia päätöksentekoon. On hyvä kuulla muitakin kuin itseään.

Kemijärven lukion oppilaskunnan hallitus lukuvuodelle 2001-02 ja oppilaskunnan ohjaava opettaja. Muut hymyilevät iloisesti ja minä olen vakavana kuin hautajaisissa.Yhteiset asiat kyllä pitää ottaakin vakavasti...

Tulin vähitellen mukaan myös puoluetyöhön. Elvytimme vuonna 2002 Kemijärven Keskustanuorten osaston toiminnan. Aktiivien vähäisyyden vuoksi työ on valitettavasti ollut pienimuotoista. Olin myös pari vuotta Keskustan kunnallisjärjestön johtokunnassa. Eduskuntavaalit keväällä 2003 olivat minulle eräänlainen tulikoe. Vaikka olin ja olen edelleen ollut monista kunnallispolitiikan kysymyksistä eri mieltä kaupunginjohtaja Timo E. Korvan kanssa, olisin toivonut hänen asettuvan uudelleen kansanedustajaehdokkaaksi vuonna 2003. Muistan lapsuudesta, että isovanhempani kannattivat Korvaa jo vuonna 1991, ja olivat pahoillaan, kun hän putosi eduskunnasta vuonna 1995; seurasin heidän kanssaan tuloslaskentaa televisiosta. Lähetin Korvalle oikein kirjeen asian tiimoilta tavallisena kuntalaisena. Kun Korva kieltäytyi, katsoin, ettei Kemijärveltä ollut asettaa uskottavaa ehdokasta, ja tuin ranualaista Päiviö Karttusta, joka oli silloin Keskustan Lapin piirin puheenjohtaja ja toi asiallisella tavalla kristilliset arvot esille kampanjassaan. Eräille Kemijärven vaikuttajille tämä oli kova pala. Sain kuulla monenlaisia haukkuja, jopa suoranaista uhkailua, kuinka minulla ei ole poliittista tulevaisuutta, jos en toimi, kuten käsketään. Olin juuri valmistautumassa ylioppilaskirjoituksiin. Siihen mennessä olin luullut, että teen hyvää työtä, kun ylipäätään teen työtä yhteisen Keskustan listan ja sillä olevan ehdokkaan hyväksi. Ihanteet ja käytäntö törmäsivät. Valvoin yhden yön ja mietin, luovunko kaikesta. Helpomallahan siinä itse pääsisin. Mutta isiltä peritty veri kuohahti, ja päätin, etten noin helpolla anna periksi.

Käytyäni armeijan ja aloitettuani opiskelut yliopistolla, oli edessä valmistautuminen vuoden 2004 kunnallisvaaleihin. Vedin Kemijärven Keskustanuorten kampanjaa ja olin mukana myös äitini vaalityössä. Vaalit sujuivat hyvin. Aloin ottaa kantaa erilaisiin, mieltäni kuohuttaneisiin asioihin. Kouluasioiden lisäksi huolenani oli kaupungin hallinnon tila. Huomasin, että liikkeellä on voimia, jotka haluavat vetää suljetut ovet länsimaisen, avoimen päätöksenteon eteen. Mm. kaupunginhallituksen kokousten esityslistat päätettiin pitää salassa ennen kokousta, perusteena se, että ihmiset eivät voisi vaikuttaa päättäjien mielipiteisiin. Tämä siis vapaassa Suomessa, ei Neuvostojen maassa! Sittemmin on vastustettu mm. vallan siirtämistä viranhaltijoilta luottamushenkilöille, nuorisoneuvoston vaikutusmahdollisuuksien laajentamista jne. Työtä siis on riittänyt!

Vähitellen tulin enemmän mukaan myös Lapin Keskustanuorten toimintaan. Se on ollut oikein palkitsevaa työtä. Olen saanut tutustua erilaisiin ihmisiin ja osallistua moniin mieliinpainuviin tapahtumiin. Syksyllä 2007 tulin valituksi Lapin Keskustanuorten johtokuntaan ja olen pitänyt kovasti työstäni. Aate pyhä ja kallis siirtyy aina eteenpäin seuraaville sukupolville. Puoluetyön puitteissa olen käynyt myös Keskustan puoluekokouksissa ja nähnyt siellä suuren kansanliikkeemme elävän ja vahvistuvan - Hämeenlinnassa, Tampereella, Oulussa ja viimeksi Joensuussa.

Minä ja kaksi Keskustanuorten aktiivia, Hanna Plosila ja Timo Tapaninen, tulossa Kemistä Lapin Keskustanuorten piirikokouksesta ja pysähdyimme Torniossa syömään grillillä.

Syksyllä 2006 käytiin seurakuntavaalit. Olen ollut lapsuudestani saakka uskossa, niin tuntui luonnolliselta haluta vaikuttaa myös seurakunnan päätöksentekoon. Kristinoppi on Jumalan antama. Siitä ei voi äänestää, vaan se on annettu ja tarkoitettu olemaan ikuisesti voimassa. Mutta vaikka seurakunta ei ole maailmasta, vaan maailmassa, se joutuu tekemään tässä ajassa monenlaisia päätöksiä ja sen hallinnossa on erilaisia näkemyksiä eri asioista. Pidän tärkeänä asiana sitä, että seurakunta koetaan helposti lähestyttäväksi eikä miksikään pelottavaksi norsunluutorniksi. Myös hautausmaakysymys sekä seurakunnan omaisuuden järkevä käyttäminen kiinnostivat minua, joten asetuin ehdokkaaksi seurakuntavaaleihin.

Sain seurakuntavaaleissa 97 ääntä, kymmenesosan kaikista annetuista äänistä, ja olin ääniharava. Suuri luottamus pisti minut miettimään, miten pystyn ensikertalaisena täyttämään velvollisuuteni. Olen parhaani mukaan välittänyt seurakuntalaisten viestiä eteenpäin hallintoon, tehnyt aloitteita ja toiminut niiden periaatteiden mukaan, joita kerroin vaalikampanjassani kunnioittavani. Olen huomannut, että monesti päätöksenteossa on kangistuttu tiettyihin kaavoihin ja kaikki tutusta ja totutusta poikkeava kauhistuttaa tai ainakin hämmästyttää. Koen kuitenkin, että kirkkovaltuutettuna tehtäväni on käyttää ääntä seurakuntalaisten puolesta eikä vain hymistellä kokouksissa ja veisata virsiä.

Olin mukana myös Suomen ev.-lut. kirkon kirkolliskokouksen maallikkojäsenten vaalissa talvella 2008, nuorten ehdokkaiden yhteisenä teemana oli "Tuoretta tarjolla". Niissä vaaleissa en ollut ääniharava, vaali ei ollut suora kansanvaali, vaan kirkkovaltuutetut ja papit ympäri maata olivat äänioikeutettuja. Kemijärveltä kirkolliskokoukseen valittiin papeista Lasse Marjokorpi ja maallikoista Timo Alaräisänen, joten seurakuntamme tuli silti kattavasti edustetuksi. Tulin 3. varasijalle ja olen ihan tyytyväinen, vaikka tavoite toki oli tulla valituksi. Kuitenkin oli selvää jo etukäteen, että koska Kemijärven seurakunnassa naispappeuden vastustus on voimakasta, en itse naispappeuden hyväksyvänä voi saada sieltä juuri kannatusta. Kokemus oli silti mielenkiintoinen ja voinpa todeta olleeni kuitenkin ainoa maallikkoehdokas, joka sai ääniä jokaisesta hiippakunnan rovastikunnasta.

Poliittisten ja seurakunnallisten luottamustehtävien lisäksi olen ollut mukana erilaisissa järjestötoimissa. Minulla on sukulaisia Yhdysvalloissa, joten Suomen ja USA:n välinen yhteistyö ja ystävyys on kiinnostanut minua aina, vaikken mikään Amerikan kritiikitön ihailija olekaan. Vuodesta 2004 olen toiminut Kemijärven Suomi-Amerikka Yhdistyksessä, ja se on ollut mukavaa työtä. Yhdistyksen toiminnassa ei ole puoluepolitiikkaa, vaan se keskittyy lähinnä kulttuurisiin kysymyksiin. Paikallishistorian harrastus saattoi minut myös hankkeeseen edesmenneen kansanedustajan, suuren kemijärveläisen, M. O. Lahtelan muistomerkin pystyttämiseksi. Olin perustamassa M. O. Lahtelan Perinneyhdistystä, ja toimin sen sihteerinä.

Minä ja hyvä aatetoverini Eeva Moilanen puoluekokouksessa Joensuussa kesäkuussa 2008

Vuoden 2008 aikana alettiin vähitellen kunnallisvaaleihin valmistautuminen. Äitini, joka oli tullut vuoden alussa Kemijärven Keskustan kunnallisjärjestön uudeksi puheenjohtajaksi, pyysi minua ehdokkaaksi keväällä. En isommin noteerannut koko pyyntöä, sanoin, että minulla on tarpeeksi tekemistä muutenkin ja yksi ehdokasta yhdestä perheestä riittää. Kesän ja alkusyksyn ajan kalastelin ehdokkaita, joitakin aina tarttui verkkoon. Vasta muutama päivä ennen ehdokasasettelun päättymistä, polkiessani pyörällä Levärannalle, pohdin, mistä saisimme vielä lisää ehdokkaita. Olin vedonnut moneen henkilöön yhteisen edun nimissä, että lähtisivät ehdolle. Tarvitsemme valtuutettuja, jotka kannattavat rehellistä päätöksentekoa. Sanoin äidille, että on tässä sellainenkin vaihtoehto, että minä annan suostumuksen. Sitten kuitenkin vielä aloin pohtia, hajotanko äidiltäni ääniä sillä seurauksella, että kumpikin jää valitsematta. Mutta hän sanoi, että äänet eivät ole kenenkään omaisuutta, ja nyt on saatava kattava lista. Jos edustamallemme linjalle löytyy kannatusta, niin sitä kyllä riittää molemmille, tai sitten ei. Pallo on kuntalaisilla, demokratia puhuu ja sitä on kunnioitettava. Odotan vaalitulosta mielenkiinnolla, mutta en jännitä sitä sillä tavalla, että elämäni ratkaisevasti muuttuisi, tuli kumpi tulos tahansa. Eikö Esko Ahokin sanonut, että niin on hyvä kuin käy.