|
Tervehdys!
Haluan näillä sivuilla kertoa
hengellisestä vakaumuksestani ja ajatuksistani. Kristittynä
uskon, että Kristuksen kirkon tärkein tehtävä on
evankeliumin ilosanoman levittäminen kaikille ihmisille.
Kristikunta on jakautunut kuluneiden vuosisatojen aikana
hallinnollisesti moniin eri kirkkokuntiin. Olen ollut
kastepäivästäni
lähtien Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsen ja
vuodesta 2007 alkaen olen ollut mukana kotiseurakuntani Kemijärven
luottamustehtävissä, mm. kirkkovaltuutettuna ja
lähetystyön johtokunnan puheenjohtajana. Haluan
näillä sivuilla kertoa myös toiminnastani seurakunnnan
luottamushenkilönä.
Alunperin tein nämä sivut ensin seurakuntavaaleja ja sitten
kirkolliskokouksen maallikkojäsenten vaalia varten. Aloin sitten
pohtia, että miten voisin sopivalla tavalla tiedottaa
toiminnastani kirkkovaltuutettuna. Olen ensimmäisen kauden
kirkkovaltuutettu, paljon on vielä opittavaa. Otan mielelläni
vastaan neuvoja ja ohjeita.
Haluan, että seurakuntalaiset tietävät, mitä
heidän valitsemansa luottamushenkilöt tekevät. Minulle
hyvin tärkeä asia on, että kynnys lähestyä
kirkkoa on tavalliselle ihmiselle mahdollisimman matala. Myös
kirkon luottamushenkilöitten on oltava ihmisten tavoitettavissa.
Näiltä sivuilta löydät tietoa minusta, arvoistani
ja tavoitteistani. Pidetään yhteyttä!
terveisin,
Janne Kaisanlahti
puh. 040-7084832, e-mail: janne ( a t. ) jannekaisanlahti . net
|
|