Lapsuudenperhe ja lähisuku

Tuloni tänne 22.10.1984

Koillislappilaiset ottivat lokakuun 22. päivän maanantaiaamuna vastaan nuoskaisessa räntäsateessa. Elettiin Herran vuotta 1984 Suomen tasavallassa. Presidenttinä oli Mauno Koivisto ja pääministerinä Kalevi Sorsa. Eivät meidän perheen miehiä. Äitini ja isovanhempani olivat kannattaneet Johannes Virolaista sen jälkeen, kun Urho Kekkonen oli luopunut virastaan presidenttinä. Kaikkien aikojen suurin suomalainen odotti nyt kuolemaan Tamminiemen yksinäisenä ja unohdettuna vanhuksena. Maa eli kyllä nousukauttaan, Kemijärvelläkin väkiluku kasvoi, oli Salcompin, Orionin ja Veitsiluodon tehtaat. Ja aluesairaalassa synnytysosasto, jotta minäkin saatoin tulla maailmaan sillä seudulla, josta oli tuleva kotini tämän maallisen pyrähdyksen ajaksi.

Syntymäpäivänäni käytiin kunnallisvaalit, tuolloin valtuustoon tulivat ensi kertaa mm. Irma Kortelainen ja Ahti Majava, joista tuli sittemmin hyviä yhteistyötovereitani kunnalliselämässä. Kemijärveläiset olivat ehtineet äänestää reilun tunnin ajan, kun näin päivänvalon. Oikeastaan minun olisi lääkärien mukaan tullut syntyä vasta viikkoa myöhemmin, mutta koska pääni oli jo silloin niin iso, niin oli pakko ottaa ulos aikaisemmin ja keisarinleikkauksella. Samana päivänä, kun synnyin, lappilaisen elämänmenon kuvaaja, kirjailija Annikki Kariniemi siirtyi iäisyyden rajan ylitse ja yhdeksän päivää myöhemmin Intian rautarouvan Indira Gandhin elämä katkesi omien henkivartijoiden ampumaan konekiväärituleen.

Synnyin vanhempieni, yo-merkonomi Tarja Kaisanlahden ja toimiupseeri Unto Kaisamatin vanhimpana ja ainoana yhteisenä lapsena. Vanhempieni yhteiselämän päätyttyä isäni meni naimisiin ja sai kaksi poikaa, jota kautta minulla siis on kaksi nuorempaa veljeä.



Tässä kuvassa olen vastasyntyneenä isovanhempieni Else ja Heino Kaisanlahden kanssa. Heino-ukkini on kemijärveläinen poromies ja hoitanut myös monia liiketoimia. Else-mummini on entinen oppilaskodinhoitaja ja tuntiopettaja. Isovanhempani avioituivat joulukuussa 1959, äiti on heidän ainoa lapsensa.

Vanhempani, samoin molemmat ukkini ovat kotoisin Kemijärveltä ja polveuden pääosin niistä vanhoista uudisraivaajasuvuista, jotka ensimmäisenä uskaltautuivat Pohjan perukoille. Kemijärven ensimmäinen asukas Paavali Halonen on yksi esi-isistäni. Kemijärvi on ollut minulle hyvä paikka asua ja elää. Olen syvästi juurtunut kotiseutuuni. Tietysti näillä selkosilla olen kokenut muutakin kuin auringonpaistetta, mutta myös vastoinkäymiset koetan ainakin joskus kääntää vahvuudekseni.

Äidinpuoleinen sukuni

Kuvassa äitini, minä, Else-mummi ja Heino-ukki 1980-luvun jälkipuoliskolla.

Asuin äitini kanssa Kemijärven Särkikankaalla, Koulukadulla keväästä 1987 lähtien. Vietin paljon aikaani Harjutien mummolassa. Talo on vanha rintamamiestalo, jonka Elsen isä, koneasiamies Akseli Huttunen rakensi v. 1950. Samalla tontilla sijaitsi jo aikaisemmin mummini lapsuudenkoti. En ollut lapsena tarhassa tai päivähoidossa, vaan isovanhempieni hoidossa äitini ollessa työssä.Äidinäitini Else on ollut minulle merkittävä hahmo ja hänen voimakas persoonansa muodostui keskeiseksi tekijäksi lapsuudessani ja kasvatuksessani. Onko lopputulos ollut onnistunut, sen saa jokainen itse mielessään ratkaista.

Äitini Tarja Kaisanlahti on asunut hänkin koko elämänsä Kemijärvellä. Työskenneltyään kirjanpitäjänä hän kouluttautui 1990-luvun alussa sairaanhoitajaksi. Lamavuosina hän oli vuoden työttömänä, ja pääsi sen jälkeen työskentelemään kehitysvammahoitajana. Vuodesta 1998 lähtien hän on ollut työssä Kansaneläkelaitoksen palveluksessa. Vuonna 2000 äitini liittyi Keskustapuolueen jäseneksi ja tuli syksyn kunnallisvaaleissa valituksi valtuustoon. Hän on toiminut sittemmin mm. kaupunginhallituksessa, sosiaali- ja terveyslautakunnassa sekä Kemijärven Keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtajana.

Kuvassa minä, äiti ja Heino-ukki Rovajärven jäällä talvipäivää viettämässä joskus 1990-luvun alussa.

Heino-ukkini on kotoisin Rovajärven lähistöltä, Rovalan tilalta. Tilan perusti ukkini ukki, metsänvartija Johan Fredrik Kaisanlahti (1850-1921), joka kohosi piian aviottomasta lapsesta menestyväksi porotilalliseksi. Rovalan tila toimi aikanaan myös kestikievarina Rovaniemen ja Kemijärven väliä kulkeneille matkalaisille. Monet Rovalan suvun miehet ovatkin tunnettuja poikkeuksellisen kovasta yritteliäisyydestään, jopa työhulluudestaan, ja ovatkin leivässä pysyneet. Ukkini vanhemmat olivat Johan Eemil Kaisanlahti (1890-1949) ja hänen vaimonsa, emäntä Hilda Josefiina o.s. Javarus (1900-73). Ukkini lapsuudenperheessä oli 14 lasta; kaksi isosetääni muutti jo nuorena Yhdysvaltoihin, missä asuvat edelleen.

Armeija pakkolunasti osan Rovalan maista ja alueella on nyt Rovajärven ampumaharjoitusalue. Kaikkia maita eivät kuitenkaan vieneet ja mm. meillä on kesähuvila Rovajärven rannalla. Martinvaarassa ukkini piti matkamuistoyritystä vuosikymmenien ajan ja lapsena seurasin minäkin paljon kaupankäyntiä.

Äidinäitini äiti Hulda Huttunen o.s. Mylläri (s. 12.11.1905 - k. 1.2.1990)

Tämä on viimeinen valokuva isomummostani Hulda Huttusesta, otettu jouluna 1989. Olin 5-vuotias hänen kuollessaan, mutta muisto minulle tästä minulle hyvin tärkeästä, sanavalmiista ja omanarvontuntoisesta kansannaisesta on jäänyt elämään. 

Hulda Huttunen oli muuttanut Kemijärveltä kotikaupunkiinsa Rovaniemelle jo vuonna 1965, mutta perheeni piti häneen tiiviisti yhteyttä ja erityisesti Else-mummini piti huolta äidistään. Elämäntyönsä Hulda Huttunen teki kotiäitinä. Hänen miehensä Akseli Huttunen (1900-73) oli koneasiamies, työnjohtaja ja kolmen sodan veteraani. Jo 18-vuotiaana hän taisteli valkoisten Lapin jääkäreiden retkikunnassa Petsamossa. Akseli Huttunen, ainakin omasta mielestään lupsakka savolainen, oli tunnettu myös persoonallisena supliikkimiehenä. Tiettävästi olen perinyt häneltä sanavalmiuteni ja kuulemma omintakeisen huumorintajuni. Vaikka en tavannut koskaan Akseli Huttusta, olen tutkinut paljon hänen monivaiheista elämäänsä ja tutustunut sillä tavoin tähän mielenkiintoiseen persoonaan, jolta olen perinyt kahdeksasosan geeneistäni. "Mie olen aina ollut köyhä, mutta vain aineellisesti, en henkisesti. Se, joka on henkisesti köyhä, se on todella köyhä", tapasi Akseli Huttunen sanoa.

Kuvassa Else-mummini sisartensa, Terttu-tädin ja Eila-tädin kanssa. Molemmat isotätini ovat olleet paljon mukana elämässäni. Terttu Lindén asuu Tampereella, Nekalassa. Hän työskenteli aikanaan kuuluisassa teatteriravintola Tillikassa. Terttu-tätini on jäänyt kahdesti leskeksi. Eila-tätini asui lapsuusvuosinani Taivalkoskelle. Päästyään eläkkeelle peruskoulun opettajan virasta hän muutti asumaan Kemijärvelle 1990-luvun alussa. Tätä ennen hän, jäätyään leskeksi, avioitunut lukioaikaisen kihlattunsa Elo Lehtelän kanssa.

Isänpuoleinen sukuni

Täällä ovat juureni: Leväranta - kylä Kemijoen rannalla!



Isäni hääkuva. Isäni Unto Kaisamatti ja hänen vaimonsa Marja-Riitta o.s. Kulppi. Isäni on tehnyt elämäntyönsä armeijan palveluksessa. Hän on sotilasarvoltaan kapteeni ja työskentelee ilmavoimissa Vaalajärven tutka-aseman päällikkönä Sodankylässä. Minulla ei ole ollut sadun pahaa äitipuolta, vaan hyvä äitipuoli, jonka kanssa olen tullut hyvin toimeen. Marja-Riitta työskentelee Osuuspankissa sijoitusasiantuntijana. Minulla on isäni puolelta kaksi velipoikaa: Jyrki (s. 1989) ja Jukka (s. 1992).



Kuvassa veljeni Jukka ja Jyrki sekä minä. Kuva on otettu vuonna 2006 Jukan konfirmaatiopäivänä.

Isäni puolelta olen lähtöisin Kemijärven Levärannalta, jota pidän kotikylänäni. Leväranta sijaitsee Kemijoen varrella, 15 kilometriä Kemijärven keskustasta pohjoiseen. Ukkini isänisän isä, Johan Erik Isola (1830-1921), osti Lantalan eli Kaisamatin tilan Kemijärveltä vuonna 1877. Hänen velipuolensa Matti oli tullut Levärannalle jo kymmenen vuotta aikaisemmin; hänestä polveutuvat Levärannan Kyyhkyset. J.E.Isola tunnettiin Levärannalla nimellä Lanton Juntti. Hänen ja hänen vaimonsa pojista Kaarle Edvard (1877-1963) jäi kotitilalle, hänestä tuli myöhemmin Kemijärvellä tunnettu kunnallismies, limonaaditehtailija ja uusheränneen lestadiolaisuuden johtomies. Vanhin poika Krister Adolf eli Risto (1871-1946) puolestaan meni kotivävyksi Kiherille, käytyään ensin kolmevuotisen asepalveluksen tsaarin armeijassa. Väittävät, että Lanton Juntti ja hänen vaimonsa olivat poikkeuksellinen vahvaluonteinen ja itsepäinen pariskunta ja nämä ominaisuudet ovat kuulemma periytyneet vahvana jälkeläisille.

Kuvassa näkyvä talo on Vanhan Kiherin tilan vuonna 1906 rakennettu päärakennus. Tuolle tilalle siis tuli isoukkini isä, joka sitä ennen oli tunnettu Lanton RIstona ja sittemmin siis Kiherin Ristona. Hänen vaimonsa oli Kiherin Kaisa eli Briita Kaisa o.s. Gehör (1880-1960), jonka isä, saarnamies ja nahkuri Matti Gehör oli Kiherin ensimmäinen isäntä. Kiherissä sukuni on asunut vuodesta 1880 lähtien. Kiherissä syntyi Riston ja Kaisan vanhin poika Janne vuonna 1902. Matti-ukko piti tyttärenpojastaan kovasti ja möi hänelle  vuonna 1925 oman osansa Kiherin tilasta. Kiherin Janne oli kova maalaisliittolainen ja järjestömies. Hän haki vaimokseen joen toiselta puolelta, Kostamon Laurilan tilalta herastuomari, kunnallismies Frans Eemil Kostamovaaran tyttären Huldan. Hulda oli työihminen, joka piti talon pystyssä. Kiherissä asui joskus parikymmentäkin henkeä, anopit, miniät ja talontytöt saman katon alla, aina ei olltu helppoa. Vuonna 1967 Hulda ja Janne muuttivat parin kilometrin päähän Uuteen Kiheriin, suvun maille rakentamalleen uudelle tilalle ja Vanha Kiheri jäi kesäpaikaksi, kunnes Jannen vanhin poika Mauri, minun ukkini, osti sen isänsä perikunnalta vuonna 1987. Mauri-ukki ja Marjatta-mummi ovat kunnostaneet ja nykyaikaistaneet vanhan sukutilan, joka toimii nyt siis myös kymmenen lapsenlapsen mummolana.

Ukkini Mauri Kaisamatti.

Mauri-ukkini toimii Kemijärvellä puutyönopettajana, hän tekee veneitä, harrastaa talonpoikaisantiikkia ja pitää monenlaisia puutyo- ja entisöintikursseja. Minulle näitä kädentaitoja ei ole periytynyt, ehkä sentään muita ominaisuuksia tästä ns. Lanton verestä. Sukumme sitkeydestä kai kertoo jotain sekin, että ukkini ei suostunut jäämään eläkkeelle 65-vuotiaana, ei vielä 67-vuotiaanakaan, vaan työskentelee yhä yli 70-vuotiaana opettajana. Ei pakosta, vaan työn ilosta. Kotitilallakin näkyy oman käden jälki. Vanha Kiheri kunnostettiin uuteen uskoon omalla työllä ja nykyajan vaatimukset astianpesukoneista biljardipöytään on sovitettu tyylikkäästi vanhaan talonpoikaisympäristöön kangaspuiden, lipastojen ja könninkellojen keskelle. Kuvassa ukkini lukee kirjaa Tuomas-serkulleni.

Mummini Marjatta Kaisamatti.

Kuvassa Marjatta-mummi perkaa muikkuja Miina-serkkuni kanssa.

Kun lapset ja lapsenlapset tulevat Kiheriin, on talo täynnä elämää ja mummilla kädet täynnä työtä. Mutta sitten on taas pitkiä talvi-iltoja, jolloin on hyvä mennä vaikka kutomaan Levärannan koululle. Marjatta on kotoisin Ranuan Kuusijärveltä, hän tuli Kaisamatin sukuun miniäksi v. 1959. Hänen vanhempansa olivat Kuuselan tilan isäntäpari, Usko Eevert Hiltula ja hänen vaimonsa Anni eli Ranuan mummi ja ukki. Marjatta-mummini veli, sahayrittäjä ja hevostilallinen Tauno Hiltula asuu nykyään Kuuselassa. Tauno-eno on ollut Ranualla pitkään kunnallisissa luottamustehtävissä, mm. kunnanvaltuutettuna ja lautamiehenä.

Sukua koolla. Kuva on otettu Marko-setäni häissä vuonna 1994. Kuvassa isovanhempani sekä kaikki heidän lapsensa. Kari-setäni asuu Rovaniemellä ja työskentelee lehtorina ammattiopistossa. Päivi-tätini asuu Oulussa ja on työssä Nordea-pankin alueassistenttina. Tarja-tätini asuu Helsingissä, hän on työskennellyt mm. Kauppalehden markkinointipäällikkönä ja on nyt Radio Novan asiakkuusjohtaja. Kuvassa neljäntenä on isäni Unto. Seuraavana on Arto-setäni, joka asuu Rovaniemellä ja on työssä osastopäällikkönä Citymarketissa. Nuorin setäni Marko asuu Sipoon Söderkullassa ja on työssä Finnairilla lentokapteenina.

Isovanhemmillani on yhteensä 10 lastenlasta, joista minä olen vanhin.

Isomummini Hulda Kaisamatti (s. 31.1.1915 - k. 2.1.2009)

Isomummini eli Ämmini Hulda Kaisamatti oli Kiherin tilan emäntä. Vaikka hän oli jo 69-vuotias syntyessäni, sain pitää hänet elämässäni yli 24 vuoden ajan. Lapsuudestani muistan hänet torttuja leipovana touhukkaana emäntänä. Tutustuin häneen paremmin jo aikuistuttani, kun hän joutui jättämään rakkaan kotipiirinsä ja viettämään lähes viisi vuotta laitoshoidossa sairaalassa ja sittemin Puistolan palvelukeskuksessa. Kävin hänen luonaan viikoittain, sairausaikoina päivittäin. Olin tiiviisti mukana Hulda-mummin hoidossa, kun hän opetteli leikkauksen jälkeen 89-vuotiaana vielä uudestaan kävelemään ja myös sitten, kun hänen aikansa tuli lähteä tästä maailmasta. Vaikka mummin kuolema uskossa Jeesukseen turvaten oli hyvin kaunis, hänen poismenonsa jätti suuren tyhjiön elämääni. (Kerron isomummistani enemmän toisella sivulla, klikkaa tästä.)